Etusivu > Markkinointi, Nuoret > Mobiilivirtuaalimaailma MoiPal kasvaa viraalisti

Mobiilivirtuaalimaailma MoiPal kasvaa viraalisti

MoiPal on mobiililaitteessa toimiva virtuaalimaailma, jossa avatar käy omilla retkillään sillä välin kun puhelimen omistaja on vaikkapa koulussa. Avatar raportoi seikkailuistaan omistajalleen kun tämä avaa pelin.

Java-sovellus toimii pääosin puhelimessa, minkä vuoksi ahkerimmatkin käyttäjät synnyttävät enintään kaksi megatavua mobiilidataa kuukaudessa, mikä ei pahemmin näy kännykkälaskussa, sanoo MoiPalin kehittäjä, Ironstar Helsinki – firman perustaja Joakim Achrén.

Oman hahmon tekeminen ja mobiilisovelluksen käyttöönotto on ilmaista. Ansaintalogiikka on yhtäältä tuotesijoittelun ja toisaalta virtuaalitavaran myynnissä. Hahmolle voi ostaa vaatteita ja pelijaanennuksia. Avatar voi myös ansaita pelin sisällä kutsumalla lisää kavereita käyttäjiksi. Ensimmäisen puolen vuoden aikana käyttäjiä on kertynyt muutama kymmenen tuhatta ja virtuaaliesineitä on myyty yhteensä 400 000 kappaletta, hehkutti Achrén torstaina webbikehittäjien Startup Developers Gathering – tapahtumassa.

Tuotesijoittelua on tarkoitus kasvattaa. Ensimmäisten yhteistyökumppaneiden joukossa MoiPalissa ovat näyttäytyneet bändit Lovex, Tokyo Hotel ja My Chemical Romance.

MoiPal toimii nyt Suomeksi ja Englanniksi. Seuraava versio kännykkäpelivirtuaalimaailmasta avataan Etelä-Amerikassa.

MoiPal saa uusia käyttäjiä tällä hetkellä noin sata päivässä. Achrén kertoi tilaisuudessa viraalista kasvamisesta eli käytännössä siitä, miten jokaiselle uudelle käyttäjälle ehdotetaan omien kavereiden kutsumista mukaan peliin. Monet sähköpostiohjelmat tarjoavat jo valmiin rajapinnan tällaisten kaverikutsujen lähettämiseen. Teinien suosima Windows Live Hotmail tarjoaa nykyään kehittäjille API:n kaverikutsujen lähettämiseen.

Advertisements
Kategoriat:Markkinointi, Nuoret Avainsanat:
  1. Ei kommentteja.
  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: