Etusivu > Identiteetti, Nettielämää > Verkkoidentiteetin rakennusainekset: Profiilikuva

Verkkoidentiteetin rakennusainekset: Profiilikuva

Kuva viestii persoonallisuudesta voimakkaasti. Se kertoo yhdellä vilkaisulla, onko nettipersoona rento vai muodollinen, vakava vai humoristinen, huoliteltu vai hutaistu.

Vaikka olisi verkossa omalla nimellään, kasvojaan ei välttämättä tarvitse esitellä. Profiilikuvaksi voi valita jonkin muun kuin kasvokuvan. Varmin valinta on tällöin itse otettu valokuva jostakin maisemasta tai esineestä. Kiiltäväkylkinen kahvipannu vai täysi työkalupalkki? Koivun oksa, ahomansikka vai voikukka? Omalla kotikadulla otettua näkymää ei kannata käyttää profiilikuvana jos haluaa varmistaa, että kukaan ei voi siitä päätellä, missä asuu.

Jos omalla naamalla esiintyminen on luontevaa, nettiprofiilia varten kannattaa kuvauttaa tuore kasvokuva. Kännykkäkamerallakin saa nettiprofiilikuvaksi kelpaavaa jälkeä, mutta sitä parempi, jos käytettävissä on digipokkari. Jos tietokoneella on nettikamera, saa kuvan silläkin.

Joissakin palveluissa kasvokuvaa edellytetään. On palveluja, jotka perustuvat sille idealle, että itsestä kootaan kuvagalleriaa. Kotimainen esimerkki tällaisesta on erityisesti nuorten suosima IRC-Galleria. Omien kuvien esittely voi tuntua oudolta, mutta toisaalta 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet ovat vauvasta asti tottuneet poseeraamaan digikameralle. Heidän kuviaan on lähetelty sähköpostissa ystävien ja sukulaisten ihasteltavaksi. Netin kuvagalleriat ovat saman kulttuurin jatketta, nyt hyväksyntää haetaan vain kaveripiiristä.

Kun kerran muokkaa asiallisen profiilikuvan ja tallettaa sen tietokoneelleen sellaiseen paikkaan, että löytää sen toistekin, uusiin palveluihin rekisteröityminen sujuu nopeasti.

Tunnistettavaa, edestä päin kuvattua, kasvokuvaa kannattaa suosia profiileissa, joita käytetään julkiseen yhteiskunnalliseen ja ammatilliseen esiintymiseen. Kuvan tyylilajia valitessa voi miettiä, millaisen kuvan haluaisi nähdä ammattilehdessä nimitysuutisensa yhteydessä.

Jos käy otattamassa nettiprofiilikuvan ammattivalokuvaajalla, on kuvan internetkäytöstä sovittava erikseen. Jo hankittua muotokuvaa ei siis ole lupa skannata nettiin sopimatta siitä jälkikäteen.

Harrastusyhteisöön sopii vapaamuotoisempi kuva. Parhaan lopputuloksen saa, jos värvää valokuvaustaitoisen ystävänsä urakoimaan valikoiman otoksia itsestä sinusta harrastuksen parissa. Sopivaa tyylilajia hakiessasi voi tällä kertaa miettiä, miltä kuva näyttäisi paikallislehdessä omasta harrastuksesta kertovan jutun yhteydessä.

Yoe, profiilikuva
Kaverin kanssakin on hyvä sopia kuvan käyttöoikeuksista verkkopalveluissa. Paras olisi, jos tästä sopimisesta jäisi kummallekin talteen kirjallinen dokumentti, ettei asiasta tule myöhemmin epäselvyyttä.

Kun perustaa tunnuksia sellaiseen verkkopalveluun, jossa ei aio esiintyä julkisesti tunnistettavalla persoonallaan, valitaan profiilikuva sen mukaan. Kuvassa voi edelleen esiintyä itse, mutta tällä kertaa kasvoja peittävät hiukset tai kuva on tyylitelty siluetti.

Palveluihin voi hyvin rekisteröityä aluksi ilman kuvaakin ja lisätä sen vasta, kun tietää haluavansa jäädä taloksi joksikin aikaa. Profiilikuvan voi vaihtaa mielensä mukaan, joten sen pohtimiseen ei kannata käyttää kovin paljoa aikaa verkkouran alussa. Kun on ollut yhteisössä mukana jonkin aikaa, on myös itsellä parempi käsitys siitä, millaisella kuvalla omaa persoonaa haluaa tuoda esille.

Jos sopivaa kuvaa ei ole käsillä, kannattaa profiili mielummin jättää kuvattomaksi kuin kopioida kuva verkosta. Tottuneet verkon käyttäjät tunnistavat heti tyypilliset netistä imuroidut sarjakuvasankareiden tai julkkisten kuvat ja vaikka palvelun ylläpito katsoisikin tekijänoikeusrikkomusta läpi sormien, niiden käyttäminen on noloa.

Mainokset
  1. Peeii
    heinäkuu 23, 2008 9:16 am

    Mitäs arvelet verkkoidentiteetistä pelkästään tekstillisessä ympäristössä? Mikä sitä tekee ja miten sen huomaa ja tunnistaa? Mikä on identiteettikokemus kantajalleen?

  2. Yoe
    heinäkuu 24, 2008 1:53 am

    Tekstiympäristössä (irc, mud, … ) tulee mieleen seuraavia:

    – nick ja sen ”nokkeluus”
    – käytöstavat, reagointinopeus, oikeinkirjoitus
    – ”aktioiden” (/me slaps you with a large trout) käyttö
    – mahdolliset skriptit yms. (esim. automaattivastaukset)

    Puhtaassa tekstiympäristössä älyllinen, kirjallinen taitavuus korostuu. Vaikka kukaan ei tiedä oletko irkissä koira, kaikki tietävät osaako kyseinen koira kirjoittaa yhdyssanat oikein.

  3. heinäkuu 24, 2008 6:54 am

    Kysyin Sula Pinta – jaikukanavalla (Kysymyspatteri profiilikuvistanne), käyttävätkö ihmiset kaikkialla samaa kuvaa vai valitsevatko he kuvan kontekstin mukaan, ja millä perusteella profiilikuva kuhunkin verkon yhteisölliseen palveluun on valittu.

    Ensimmäiset vastaajat jakautuivat suurin piirtein kahtia siinä, käytettiinkö samaa vai eri kuvia, ohessa poimintoja vastauksista:

    SAMA KUVA KAIKKIALLA

    teroheiskanen: ”Yksi kuva lisää tunnistettavuutta, mikä on tärkeää tämän päivän palveluissa joissa on paljon kontakteja. Käyttäjälle on aina kognitiivinen rasite muistaa kuvien ja identiteettien yhteyksiä, mikä tarkoittaa sitä, että jos samalla identiteetillä on useampi kuva tai kuva vaihtuu niin muiden on vaikeampi yhdistää kuvaa ja identiteettiä.”

    annerongas: ”Periaatteessa yksi kuva kaikkialla, mutta vaihtumisen jälkeen jonnekin päivittyy hitaammin. Koska toisten profiilikuvat ovat tärkeä hahmottamisen apuväline, on tullut tovi mietittyä kuvaa/kuvia. Ei kannata vaihtaa kovin usein tai ainakaan muuttaa kovin erilaiseksi.”

    hlehto: ”Yksi ja sama kuva kaikkialla, nopeasti räpsäisty Photo Booth -kuva. Olennainen välittyy”

    tts: ” — kuva toimii suht uniikkina tunnisteena. Ei ihan samassa mitassa kuin nimi(merkki) mutta palvelusta riippuen jopa näppärämpänä – paitsi silloin jos ei näe. Tästä on moni jo maininnutkin” — ”Puumerkin paluu, tavallaan… Niin, tuo oma kuva: sattumalta valittu, ja käytän joka paikassa.”

    jsaarikko: ”Sama kuva kaikkialla, ja siinähän olen minä. Tunnistettavuus toimii pelottavan hyvin IRL (”Hei, nimeni on Ja…-Joo tiedän kyllä, mä luen sun blogia”).”

    touqo: ”Sama (tunnistettava) kuva joka paikassa.”

    jounikjuntunen: ”Sama eikovinkaan tunnistettava kuva kaikkialla paitsi linkedinnissä jossa virallisemmanoloinen.”

    matsu71: ”Musta tuntuu siltä, että aina on käytössä ne samat pari kuvaa. Niistä tunnistaa, jos mut tuntee, mutta jos ei niin ei.”

    USEAMPIA ERI KUVIA

    nieminensundell: ”Niin ettei mua niistä tunnista. On silmä, kenkiä, maahan heittynyt profiilivarjo. Käytän eri kuvia vaihtelun vuoksi — ”

    marjut: ”– yhdessä paikassa voi olla yksi ja toisessa toinen ilman sen suurempaa filosofiaa kuvan taustalla. Palvelun tyyppi ei vaikuta muuten kuin sen verran, että kaikista kuvista ei saa väkerrettyä tarpeeksi pientä versiota, josta yhä saisi selvää. Silloin pitää valita kuva, josta vielä pystyy näkemään että kuka se siellä kirjoittaa.”

    skrubu: ”Olen joskus pyrkinyt siihen, että kaikkialla olisi sama kuva, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi (en vaan jaksa)”

    priio: ”Käytössä muutama eri kuva, joita ripottelen eri palveluihin vähän virallisuusasteen mukaan. Aina oma kuva, mutta joissain yhteyksissä tarkoituksella vähän huonommin tunnistettava. — Välillä tulee mietittyä kuvan vaihtoa, mutta koska kuva on @tts:n sanoin vähän kuin puumerkki, sitä ei viitsisi ihan hetken mielijohteesta mennä muuttelemaan.”

    marikoo: ”Minulla on eri profiilikuvia eri paikoissa, mutta lähes aina tunnistettava kasvokuva.” — ”esim. Jaikussa koen, että täällä on hyvä olla suhteellisen asiallinen ilme, eli jos vaikka kirjoittaa vakavammasta aiheesta, niin en halua, että vieressä on profiilikuvani, jossa olen tikahtumassa nauruun. Ja täällä myös haluan pitää kuvani samana, koska kuvan kautta hahmottaa henkilöt nopeimmin ja kuvan vaihtaminen vaatisi muilta pienen opettelun (eli siis puumerkki, kuten täällä jo kirjoiteltiin).”

    suviko: ”Siinä isoimmassa yhteisöklusterissa (Irc-Galleria, Jaiku, FB) on sama kuva, joka on todella vanha, mutta harvinaisesti sellainen josta tykkään” — ”Foorumeiden kultakaudella vaihdoin avataria ja sigua aika usein (kuukauden välein) kullakin foorumilla. Tuolloin kuvat oli logomaisempia ja symboleja eikä yleensä naamakuvia. Naaman esittäminen avatarkuvassa tuli muotiin ehkä kunnolla vasta näiden reaalimaailman verkostojen rakentelussa verkkopalveluihin?”

    sunaitis: ”Minulla on kaksi nettipersoonaa, Sun äitis ja Irmeli (edellinen on vielä toistaiseksi se aktiivisempi nettieläjä). Sitten on Jaikun kaltaisia sekasikiöitä, joilla on Sun äitis nimi, mutta Irmelin kasvot. ”

    samikki: ”En kauheesti pidä omakuvistani niin joskus käytän sit muitakin kuvia.”

    henrikanttonen: ”Pääasiassa käytän samaa kuvaa, mutta siihen tietysti vaikuttaa konteksti ja tekniset rajoitukset. Minulla on kolme erilaista profiilikuvaa. Täällä on tuo hyvin pieni kuva, joka toimii paikoissa joissa saa olla vain hyvin pienikokoisia kuvia. — Toinen yleisesti käyttämäni profiilikuva on Radio Koskisuomi-logo, jota käytin aika kun oli Koskisuomi-asioista kyse. — Kolmas kuva mitä käytän paikoissa joihin haluan oikean naamani laittaa on Suvikon ottama ja yksi niistä harvoista kuvista joissa olen edes jollain tasolla siedettävän näköinen. Jostain syystä ulkonäköni ja olemukseni ei häiritse minua liikkuvassa kuvassa, mutta valokuvissa näytän aina itselleni sietämättömältä.”

    saukkis: ”Täällä minulla on jostain syystä Vasja-koirani kuva. Koiraa ei enää ole, mutta kuvaa en ole saanut vaihdettua. Yleensä käytän jotain samaa, tunnistettavaa kuvaa kaikkialla, mutta tässä asiaa ajatellessani huomaan Naamakirjassa olevan profiilikuvani olevan Vespani rekkari. Pitäskö vaihtaa?”

    Aiheen pohdinta jatkuu Jaikussa. Mikä on oma käytäntösi?

  4. heinäkuu 24, 2008 7:35 am

    Peeii, osuvia kysymyksiä – tarjoaisin Yoen vastauksen höysteeksi macen aemmin Tuhat sanaa – blogissa kirjoittamia ajatuksia, joissa hän pohtii anonyymin kirjoittamisen kokemusta. Voisiko tästä kääntämällä etsiä vastauksia hakemiisi tunnistettavan identiteetin kokemukseen?

    Itseäni nimenomaan anonyymiys on kiehtonut suunnattomasti, aina. Kun kirjoitan anonyymisti, vailla mitään ulkoisia viitteitä, on kirjoittamani tekstipätkien oltava itseriittoisia. ”Minusta” puhuminen on erilaista, sillä ”minua” ei tuon kyseisen tekstin ulkopuolella ole olemassa. Kun julkaisen tekstin, se ei enää ole minun; se ei ole kenenkään oma. Koen /synnyttäneeni/ jotain, jonka elämä on minusta riippumatonta. Mikäli seuraan keskustelua, en tietenkään voi ikinä enää viitata edelliseen keskusteluun tyyliin ”tarkoitin aiemmassa kirjoituksessani” vaan käytän passiivia ”aiemmin tarkoitettiin”.

    Anonyymisti kirjoitetut tekstinpätkät ovat kuin dialogissa irtonaisina leijuvia ajatuksia: niillä ei ole mitään muuta tarttumispintaa kuin toisensa ja keskustelun /välitön/ konteksti, niitä ei määritellä ulkoapäin esimerkiksi juuri kirjoittajan (todellisen tai rakennetun) identiteetin myötä. Keskustelua, jossa vain itse /keskustelulla/ on merkitys. Ei keskustelijoilla. Keskustelua abstraktimmalla tasolla, jossa kirjoittajan identiteetti ei ole legitimoiva tekijä, vain tekstin sisällöllä on tuo valta.

    Lainaus liittyy pidempään kommenttiin, Tuhat sanaa – blogin ketjussa ”nimimerkinvalintastrategioita”

  5. Peeii
    heinäkuu 27, 2008 7:51 pm

    Yoe ja Mace menevät oivallisesti – Tuija – suoraan siihen, mitä verkossa kirjoittamalla voi itsestään ”esille asettaa”, Mace anonyymisyyden kautta.

    Itse olen eniten miettinyt verkkoidentiteettiä (siis tekstillistä) kahden tekijän kautta: kehottomuus/kasvottomuus ja julkinen dokumentoituminen.

    Live-elämässä kehollisuutemme on henkilökohtaisen identiteettimme perusta (tietoisesti tai tiedostamattaan), mutta mitä siitä sitten seuraa, että identiteetti ei perustukaan siihen? Itselläni yksi vastaus on ollut, että voin päästää esille (jopa syntymään) jotain sellaista, mikä ei f2f-identiteetin kanssa ole mahdollista, kun se on jotenkin maadotettu siihen, mitä ”näyttämällä” olen. Olen puhunut jopa moniminäisyydestä.

    Julkisuus ja dokumentoituvuus taas kai merkitsee identiteetin näkökulmasta rohkeutta päästää esille se mitä päästää ja sekin, mikä vaan tulee (ja jonka toiset voivat nähdä/tulkita). Ja sen vastakohtana pidättyvyyttä ja suodattamista – verkkoidentiteetin tekee siltä osin kuin pystyy ja tajuaa – sellaiseksi kuin haluaa toisten itsensä kokevan? Ja vielä siihen paljastavuuteen sisältyy (alitajuinen) pelko, että paljastaakin sellaista mitä ei haluaisi, ja sitten ”muuttaa itseään”.

    Kaikenkaikkiaan, tekstillinen verkkominä ja -sinä ovat monenlaisia, ja se on oikeastaan aika hienoa, vai mitä?

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: